Se, mihin sinä kajosit oli toisen omaa.

Toisen omaa? Mikä? Kenen omaa? Poltan kynttilöitä ja mietin, että kaikki nämä ovat ottaneet minun omani, eli mieleni, persoonani. Sen mitä ei ollut vielä kasattu loppuun.

Esittelyssä en kertonut kaikkea minkä kanssa tasitelen. Voisin kertoa, koska tuskin kukaan kuuntelee. Ja vaikka kuuntelee, niin kuuleeko kukaan? Sairastuin ensi kertaa, kun kaverini kuoli. Hän oli nuori, tyttö ja diabeetikko. Kuten minäkin. Silloin kuolemanpelko astui mieleen erittäin voimakkaana. Pelkäsin, mutta on helpompi pelätä yksin, kuin edes yrittää puhua ja hakea ymmärrystä. Ei semmoista tullut. Mitenpä? Olen vain ollut erään ihmisen silmissä vain huomionhakuinen ja itsekeskeinen ihminen. Jolla ei ole minkäänlaista kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Lääkeriippuvainen psykopaatti. Hänen mielestään. Samaan aikaan hän kertoo, että omistaa minut, kun on minut luonutkin.

Saanko vain kertoa, että olen riippuvainen insuliinista, en muusta. Silloin ei ollut määrättynä mitään psyykeeseen. Olin vielä paperilla ja lääkkeellisesti terve. Kerroin vain tälle minut luoneelle ihmiselle, että sattuu jalkoihin ja sain reseptin jopa polikäynnin yhteydessä kipulääkkeeseen lääkäriltä.


Sain apua. Diagnoosilla F32.2 Vaikea masennustila ilman psykoottisia oireita. Olin silloin 15. Mutta ei sitä uskottu. Olin vain laiska. Joka ei viitsinyt nousta ylös. Ottaa itseä niskasta kiinni, nuori ihminen ja vain mätänee sängyn pohjalla. Kuinka tuollaista saa hävetä. 




Muutin pois. Pääsin eroon luojasta. En uskonut enää luojaan tai Luojaan. Lapsenusko tai usko oli mennyt. Vaikka sitä ei ollut koskaan ollutkaan. Jatkoin terapiaa. Mutta koska olin alaikäinen, oli pakko jakaa terapiaa luojan kanssa. Luoja armahda. Annan olen yksin. Sain diagnoosin F34.0 Mielialan aaltoiluhäiriö; Jatkuva mielialan epävakaisuus, johon sisältyy lukuisia masennusjaksoja ja mielialan lievän kohoamisen jaksoja, Samaan aikaan sain riippuvuuden. Riippuvuun hyväksynnästä. Joku hyväksyy minut, ihminen. Sain hyväksyntää. Riippuvuutta väärässä suhteessa. Väheksyntää. Kehittvää raakiletta, joka ei tiedä mikä oikein. 

Painajainen yöllä. Pääsi niin lähelle, että sai jakaa pienen turvapaikan, josta teki painajaisen. Koski, repi, suuttui, mykisti, riisui, tunkeutui. Riisui. Halvaannutti. Joka kerta, kun herätyskello soi menin katatoniseen tilaan, jossa laskin sekunteja, milloin se loppui. Silmät pidin kiinni, ettei peto huomaa. En nähnyt kelloa. Kunnes otin rannekellon. Peto kysyi, että mihin sitä yöllä tarvitsee. Kerroin, että otan aikaa. Mittaan kuinka pitkään voi nukkumatta nähdä painajaista. Kaksi tuntia. Minuutteissa 120. Yksi minuutti on 60 sekuntia. Kokonaiset 7200 sekuntia. Toistettuna useaan otteeseen. Lopulta peto ei jaksanut kiduttaa, vaan päätti tappaa. Silloin katatonisuus loppuu, kun happi oli loppua. Juoksin pois. Menin suihkuun, pesin. Hankasin. Itki. Koska sattui. Valui verta. En halunnut. En eronnut, koska tein väärin. Peto kertoi raakileelle, että jos miestä arvostaa, niin silloin antaa aina.

Lisäksi sain olla silloin ihminen, kun peto ei juonut. Peto kävi myös salilla, jossa treenasi. Hän treenasi parisuhdetta. Mutta yksin, muttei yksin kuitenkaan. Minä jäin yksin. Peto myös huusi, kaahasi. Se karjui, löi seinään nyrkillä, aivan viereen. Samaan aikaan se oli laittanut minuunkin pedon. Vihan, jota en osannut hallita. Peto ei halunnut kerto minusta julkisesti. Ja hyväksyin sen. Pääsin pedosta eroon, kun sain voimaa laittaa sen häkkiin ja siirtyä itse pois.

Kohtasin myös pedon sukulaisen, hirviön. Peto ja hirviö eivät tunteneet, mutta olivat toistensa kaksoisolennot. Hirviö teki samoin. Mutta useen paikkaan. Hirviö sai jäädä. Minä en ole kaunotar. Rakastuin. Löysin miehen. Rakastan. Tarvitsen. Haluan. Tunnen. Pitkästä aikaa tunnen. Se on vaikeampaa, kuin olla tunnoton. Miksi pitää tuntea? Sehän on kamalaa. Se saa pelkäämään. Ahdistaa. Menetän myös. Rakas ihminen, ainoa, joka on halunnut minut lähelleen kuolee. Menee tuuleen mukaan. Siirtyy puun oksalle katsomaan, ja heiluttamaan hiuksiani. Pappa.

Ikävä on valtava. Myös ikävöin niin paljon, kun sain olla turta ja tunnoton. Se on harmillista. En jaksa, murrun pitkästä aikaa. On tilaa. On mahdollisuus. On paikka. On yksinäistä. Saa murtua.

Sain seuralaisen, pedon, hirviön ja myös luojan seurakset;

F32.2 Vaikea masennustila ilman psykoottisia oireita, 

Masennustila, jossa useat edellä mainituista oireista ovat voimakkaita ja kärsimystä aiheuttavia. Tyypillisesti esiintyy itsetunnon laskua ja arvottomuuden tai syyllisyyden tunteita. Itsetuhoajatukset ja -käyttäytyminen ovat yleisiä,ja tavallisesti ilmenee joukko "somaattisia" oireita.

F44.7 Sekamuotoiset dissosiaatiohäiriöt (konversiohäiriöt)



Dissosiaatiohäiriöistä puhutaan, kun dissosiaation käyttö lisääntyy häiritseviin mittasuhteisiin ja aiheuttaa vaikeuksia potilaan jokapäiväisessä elämässä. Dissosiaatiohäiriön aiheuttaja on aina trauma, joka on erityisesti vaikeammissa häiriöissä toistuva ja alkanut lapsuudessa. Dissosiaatio-oireita sen sijaan voivat aiheuttaa useat eri syyt, kuten erilaiset fyysiset sairaudet, lääkkeet, päihteet tai muut psyykkiset sairaudet.

F31.0 Kaksisuuntaisen mielialahäiriön lievä maaninen (hypomaaninen) jakso

Henkilö on parastaikaa lievästi maaninen, ja hänellä on aiemmin ollut ainakin yksi muu mielialahäiriöjakso (hypomania, mania, masennus tai sekamuoto)

Mutta edelleen; Dum spiro, spero- Niin kauan kuin hengitän, toivon.