Pimeys on asia jota moni rakastaa. Minä pelkään. Inhoan, halveksun ja kammoan. Olin perhoseni kanssa kulkemassa. Tuntui hyvältä. Tuntui, aivan kuin olisimme leijuneet. Sitten joku kulki ohitse. Töytäisi kulkiessaan. Mies. Samassa tuntui, kuin kaikki olisi kaatunut päälle. Tukahduttaisi. Haukoin henkeä, koitin juosta. Mutta seisoin vain paikoillani. Hätääntynyt perhonen lensi ympärilläni.
Ei auttanut, vaikka kuinka huusin lujaa, että mene pois. Peto seurasi minua. Se otti kiinni. Löysi ehjän sielun palasen ja repi sen auki. Ikävä tuli ja vei pois. Fyysinen tuska potki minua jalkoihin ja pakotti menemään polvilleen. Lopulta seisoin puun alla ja itkin, että saisin voimaa nousta ja kulke kotiin. Sinne missä saisin olla minä. Tuskani, vihani, häpeäni ja pelkoni kanssa.
Luulin, että täällä helpottaa. Ei auta, pesen itseni, jospa lika ja merkit menisvät veden mukana alas. Toisaalta arpeni jaloissa ja käsissä kertovat, että tämän pelin olen hävinnyt. Joku voitti ja minä hävisin. Auttaako, jos viillän. Vielä yhden voiton merkin. Voin sillon katsoa, että hävisin. Tai että joku voitti.
Mutta silti; DUM SPIRO, SPERO-NIIN KAUAN KUIN HENGITÄN, TOIVON- että voittaja olisin minä ja veri terässä olisi jonkun muun.
Niin pelottavaa, että jollakin muulla on niin samanlaiset ajatukset ja tuntemukset kuin itsellä.. :')
VastaaPoistaNiin se on, mutta vaikka se tuntuu pelottavalta ja hullulta, varmaan siksi justiinsa sen takia kirjotankin, että kaikki hsaa jakaa asioita ja tunteita.
VastaaPoista