Dyspraksia

Ajatuksia ja kuniita lauseita pyörii päässä. Haluaisin tuottaa ne puheeksi, lauseiksi. Sellaiseksi, jotka toinen voisi kuulla ja parhaassa tapauksessa ymmärtää. Tärkein lause; minä rakastan sinua ja olet minulle tärkeä. Se tarttuu kurkkuun ja jää sanomatta. Tuntuu, että tämä dyspraksia koskee päässäni vain toiselle tarkoitettuja positiivisia asiota. Sen sijaan suusta lentää teräviä, tappavia, jäätäviä, rumia sanoja. Ne ovat teräviä ja satuttavat.

Sama ajoi minut reunalla, se työnsi minua. Jossakin vaiheessa ennen putoamista pystyin kuitenkin huutamaan ja myöntämään, että en ole täydellinen. En osaa enää olla yksin, enkä osaa olla minä. Tarvitsen apua. 

Tuntuu pahalta katsoa, kun puukotan ja tyrmään sanoilla. Vielä niitä, joita rakastan.Kaikkia. Perhosen siivetkään eivät pysty lentämään, kun niitä on satuttanut. Kaipaus ja tuska ilmestyy, kun ajatteleen, että puolikas minusta lentäisi pois. En vai osaa ajatella, että työnnän pois, niitä juuri joita rakastan. Tiedän, että tiedät. Se en ole minä. 

"Kirottu syyllinen,
joku kasvoton ihminen.
Kuka se teistä on?
Ja kenen käsi on tahraton?
Kovempi sydän ja kovemmat kädet,
häneen ovat takertuneet.
Tutuimmat kadut ja kivet ja ojat,
ne tyttömme piilottaneet.
Kovempi sydän ja kovemmat kädet.
Häneen kajonneet,
ja tänään sulaneet lumet;ne pohjalta ojan minut ovat paljastaneet". 

Tiedät, minä rakastan sinua. Älä pelkää, sinä olet minun kaikkeni. 

Edelleenkin; DUM SPIRO, SPERO- NIIN KAUAN KUIN HENGITÄN, TOIVON.